MSM

Surffasin glukosamiini- ja MSM (metyylisulfonyylimetaani) -verkkosivuilla. Luin kirjoitettuja artikkeleita, keskusteluja ja verkkokauppojen sivuja. Oli juttuja asian puolesta ja epäilyjä tehosta. Haittaa ei kuitenkaan pitäisi olla, jos annoksen pitää kohtuullisena. Nivelvaivaisten lisäksi liikuntaa harrastavat ja kehoaan rakentavat käyttävät. Päädyin tilaamaan Ruohonjuuresta MSM-jauhetta. Jauheen maku on kuulemma paha, mutta hinnan takia tilasin. Paljon halvempaa kuin pillerit. Neuvotaan sekoittamaan veteen tai C-vitamiinipitoiseen nesteeseen. Jospa menisi appelsiinimehun kanssa alas.

Jospa olkanivelen rusto aineen avulla elpyisi.

Panacodin teho hiipumassa

Parikymmentä vuotta vanhempi tuttuni kertoi, että hänelle tuli jäätynyt olkapää viitisen vuotta sitten. Kertoi, että Panacod auttoi kuureina, mutta ei jatkuvasti syötynä. Nykyään hän on asian jotenkin unohtanut ja vain elää jäykän olkapäänsä kanssa. Ehkä hänellä on se kipuvaihe takana. Se kyllä muistuttaisi. Mutta tuo, että Panacodiin tottuu ja että se auttaisi vain kuuriluonteisesti, ei kuulosta hyvälle. Siitäkö tässäkin on kysymys.

Olen popsinut Panacodia yötä vasten reilun kuukauden, kaksi tabu illassa. Päivällä otettavat gramman parasetamolit ei paljoa auta, mutta jotenkin yritän jaksaa iltaan jääpussin kanssa. Nukkumaan mennessä otettuna Panacodit ovat auttaneet, että olen saanut nukahdettua. Aamulla herään aina kipuun riippumatta siitä, mistä asennosta herään. Yleensä herään muusta asennosta kuin siltä kipeän olkapään kyljeltä. Varmaan vaisto välttää kääntymästä kipeän käden puoleen. Joskus aamukipu on todella tuskallista.

Myötätuntoinen tuttuni kertoi myös, että jollekin hänen tutulleen nukutuksessa tehtävä käden vääntö olkanivelen avaamiseksi on auttanut, toiselle ei. Taas yksi syy kieltäytyä tuosta toimenpiteestä - ainakin lähitulevaisuudessa. 

Töihin olisi hankittava toinen jääpussi. Miten muuten siellä jaksaisin tämän kivun kanssa? Toinen juttu on se, saanko asialle ymmärrystä. Epäilen, että puolen tunnin jääpussitauot muutaman kerran työpäivän aikana ei töissä onnistu.

Sataa jäistä vettä ja lumikasat valuvat kattoa pitkin. Odotan isoa romahdusta.

Glukosamiinia vai hainrustoa

Olen pettynyt, koska kipu ei ole hellittänyt, vaikka olen ollut sairas- ja joululomalla. Käsivarren kivulla ei ole mitään logiikkaa. Ihan sama, olenko vain levännyt vai olenko puuhastellut, tehnyt lumitöitä, pessyt kylppäriä tai tyhjentänyt seinämiltään jäätynyttä pikakompostoria. Kipulääkettä on popsittava päivin öin ja jääpussin kanssa seurusteltava. Eilen oli todella huono päivä, eikä itku ollut kaukana. Ehkä se kalkinpoisto tuo tähän jotain helpotusta.

Joulunaikaan tapasin isääni, jolle lääkäri oli määrännyt glukosamiinia nivelrikkokipuihin. Kysyin isältä, auttaako lääke. Hän sanoi, että kyllä auttaa. Kun ortopedilta ennen joulua kysyin, olisiko glukosamiinista apua tähän olkapäävaivaan, hän vastasi tylysti: "Ei ole. Olisin sitä sinulle kirjoittanut, jos siitä jotain apua olisi." En ole asiaa kuitenkaan mielestäni kokonaan haudannut. Kysyn jossain toisessa yhteydessä joltain toiselta lääkäriltä. Ehkä pitäisi kokeilla sitä hainrustovalmistetta. Siinä pitoisuus on tietysti olematon tuohon lääkkeeseen verrattuna.

Näinä parina viikkona, kun olen ollut kotona, on nukuttanut kamalasti. Päivärytmi on keikahtanut täysin päälaelleen, mutta onneksi sillä ei ole ollut väliä. Töihin paluu pelottaa. Kipu ei ole hellittänyt, mutta täytyy yrittää, miten hommissa pärjää. Tämä kotiin jääminen ei ole mikään ratkaisu. Töissä tekemättömät työt odottavat ja uudet vaatimukset ja odotukset tunkevat sisään ovista ja ikkunoista. Jos töihin ilmestyy kokonaisena, kokonaista panosta myös odotetaan. Saa nähdä, mihin pystyn.

Hieronnasta voimaa

Jälleen sain tuntea hieronnan lempeän voiman. Tunti yläkropan käsittelyä ja olkavarsien pyöritystä saa taas tuntemaan, että kyllä tämä tästä vielä hoituu. Olkanivelen aukaisu ja käsivarren lihasten pehmitys ei ole sieltä hellimmästä päästä käsittelyä, mutta ei kuitenkaan sietämätöntä. Hieronnan jälkeen käsi liikkuu taas paremmin ja olo on kevyt. Kestäisipä tämä olo vaan pidempään. Kotiin päästyä on kyllä treffit jääpussin kanssa.

Hieroja totesi, että toisen olkavarren lihaksista ja olkapäästä huomaa, että suojelen paremmalla kädellä sitä kipeää. Siitä löytyy paljon jännityksiä. Hän epäili, että toisen olkavarren kipuilut johtuvat juuri tuosta toisen käden rasittumisesta, kun pyrin sillä suojelemaan kipeää kättä. Kertoi tällaisten heijastusvaikutusten olevan kiistanalaisia ja siksi ymmärsi, miksi ortopedi ei nähnyt tätä yhteyttä. "Kun ei ole tutkimustietoa, niin silloin sitä ei ole olemassa, vaikka kokemusperäistä tietoa olisikin."

Olen myös huomannut, että jos hieronnassa tai aikaisemmin fysioterapiassa käsittely teki kipeää, alan hengittää syvemmin ja hitaammin. Keskityn olemiseen ja rentoutumiseen. Tämä reaktio on tullut ihan luonnostaan tuollaisessa tilanteessa. Aikaisemmin syksyllä fysioterapeutti huomautti minulle, että ei kannattaisi hengittää noin syvään, kun hänen käsittelynsä teki tosi kipeää. Hänen mukaansa syvään hengittäminen pahentaa kivun tuntemusta. Pitäisi hengittää nopeammin tai normaalisti. Mieleeni tuli amerikkalaisten elokuvien synnytyspuhkumiset, hih-hih-hih-hengitys. Omat tuntemukseni ovat olleet kyllä toiset. Hieroja suositteli kivun hetkellä myös hiljentymistä ja syvään hengitystä, rentoutumiseen keskittymistä.

Puhun hierojalla aika paljon. Vihjaisikohan hän, että pulisen liikaa..

Kalkin murskaus olkapäästä

"Kivusta ei kannata olla huolissaan. Laitetaan puudutetta. Ei mitään rauhoittavaa ennen toimenpidettä. Voi vaikeuttaa liikkumista ja muuta sellaista. Jos on sellainen tilanne, että pitää ottaa rauhoittavaa, niin mieluummin sitten ei tehdä koko toimenpidettä", rauhoitteli ortopedi, kun kerroin lukeneeni, että kalkin poisto voi olla kivulias toimenpide. Pyysin ortopedin kuvaamaan toimenpiteen, koska olin löytänyt siitä tietoa netistä vain englanninkielisiltä sivuilta. Hän kertoi, että kortisonia ruiskutetaan olkapäähän. Kortisoni liuottaa kalkkia, joka otetaan injektoimalla pois. Lopuksi olkaniveleen ruiskutetaan vielä lisää kortisonia, jotta nivelen liikelaajuus paranisi.

Vastaanotolla olin kertonut, että myös toisessa olkavarressa on alkanut olla samanlaisia kivuntuntemuksia, jotka tämän jäätyneen olkapään osalta alkoivat viime keväänä. Olin kysynyt, onko mahdollista, että toisessa olkapäässä on alkamassa sama vaiva vai onko kyse jostain kivun heijastumisesta. Vastaanotolla ortopedi vain mumisi tähän jotain. Kysyin asiaa nyt uudestaan puhelimessa. Ortopedi totesi, että on mahdollista, että toisessa olkapäässä on menossa sama prosessi, mistään heijasteesta ei olisi kyse. "Oireen mukaan mennään. Jos ei ole kuin vähäisempiä kivuntuntemuksia, ei tehdä vielä mitään." Ok. Odotellaan sitten, että toinen olkapää jäykistyy myös. Nyt sitä vain kolottaa koko ajan.

Muistan kyllä, mitä akupunktiolääkäri sanoi vaivan todennäköisyydestä toisessa olkapäässä: "Tämä toinen olkapää on todennäköisesti aika saman ikäinen, joten vaiva voi tulla myös siihen. Olisi hyvä, että hieronta ja muu hoito aloitettaisiin ennen kuin menee niin pahaksi kuin tämä toinen olkapää." Aikomukseni on jatkaa hierontaa pitkälle kevääseen parin viikon välein ja jatkossa kuukauden välein. Ehkä kannattaisi jatkaa kahden viikon välein niin kauan kuin on kipuilua kummassa tahansa tai molemmissa olkapäissä.

Olen löytänyt netistä tarinoita, miten tämä vaiva on monella uusinut toisessa olkapäässä, mutta vasta jonkin ajan kuluttua. Miten on mahdollista, että minulle tämä kivulias riesa tulisi molempiin olkapäihin yhtäaikaisesti?

Kuten olen näiden kohtaamieni lääkäreiden kanssa huomannut, ei taaskaan ollut puhetta, mitä tämän toimenpiteen jälkeen tehdään. Kuinka kauan odottelen, onko siitä apua tai onko joku kiinnostunut seuraamaan, mitä minulle toimenpiteen jälkeen kuuluu. Tajuaako tämä hoitosysteemi, kuinka kuluttavaa voimattomuuden tunne tällaisen epämääräisen vaivan kanssa on. Kun yksin on pähkäiltävä, missä mennään. Onko kukaan ajatellut, että tällainen voisi lisätä vaikkapa sairasloman tarvetta, kun ei tunne saavansa riittävää tukea.

Kipu vie voimia

Työterveyslääkärille jälleen kerran. Yöt oli tullut nukuttua kipuilun takia huonosti ja työpäivien jälkeen olin aivan puhki ja särkyinen. Sain sairaslomaa ja lähetteen uudestaan ortopedille. Työterveyslääkäri suositteli, että menisin samalle ortopedille, koska hän jo tietäisi tilanteestani ennestään. Edellisestä käynnistä olikin jo kuukauden päivät.

"Oletko sinä käynyt minulla aikaisemmin? Ai jaha. Kyllä tälle nyt täytyy jotain tehdä. Milloinkas näin jäykäksi olet mennyt?" Ei ollut perillä tilanteestani. Ei ollut katsonut koneeltaan, että olin käynyt hänellä aiemmin tai ylipäätään, että olin käynyt olkapään takia lääkärissä vähän väliä. Samat liikkeet käsillä kuin aina tätä vaivaa tutkittaessa: käsien nosto etukautta ylös, sivukautta ylös ja käden nosto pakaran päälle. Kun painoi peukalolla olkapäätä edestä, se sattui. "Tätä on kestänyt jo niin kauan, että pitää tehdä jotain. Tarkoitan sitä narkoosissa tehtävää manipulaatiota. Laitan lähetteen kunnalliselle puolelle. Sitä odotellessa voisit käydä siinä ultrassa kalkin murskauksessa." Mitä helv..! Kuinka niin kestänyt kauan, jos jäykistyminen alkanut syys-lokakuussa. Tämähän voi kestää vuoden! "En halua vielä sitä nukutuksessa tehtävää käden vääntöä. Olen lukenut, että jos sen tekee liian aikaisin, tauti voi tulla uudestaan. Ja voi tulla arpikudosta, joka haittaa paranemista." "Kyllä monet siitä toimenpiteestä paranevat. Sen jälkeen pitää vain kovasti jumpata", vastasi.

Otsa hiessä menin respaan varaamaan sitä ultra-aikaa. P.k. oik. olkap. kalkin murskaus ja myös intra-artik. ja subacrom. inj. kortis. luki lähetteessä. Vastaanottovirkailija ei tiennyt, mistä oli kyse. Soitti jonnekin ja sopi minulle ajan jollekin sopivalle radiologille, jolta temppu onnistuisi. "Kortisonia?" olin kysynyt vastaanotolla. "Ei se auttanut viimeksi." "Jospa nyt auttaisi paremmin", tokaisi. Tarvitaan siis sellainen radiologi, joka pystyisi kortisonipiikin laittamaan.

Soitin puolisolle itkuisen puhelun, että nyt ne aikoo sitä käden vääntöä nukutuksessa ja sitä ennen ultrassa kalkin murskausta. Mitä jos kieltäydyn siitä käden väännöstä? Lakkaavatko ne hoitamasta minua ollenkaan, jos kieltäydyn hoidosta? Olen käynyt hieronnassa vasta lokakuusta ja hieroja on luvannut hoitaa minut kuntoon. Minä olen vain väsynyt tähän kipuun. "Ei ketään pakoteta mihinkään. Ota ihan rauhallisesti", yritti lohduttaa.

Kotona kalenterista huomasin, että ultraan varattu aika oli huono ja soitin uutta aikaa. "Niin tässä on tämä kalkin injektio. Katsotaan uusi aika." Mitä helv..! Onko tämä nyt se toimenpide, josta olen lukenut jostain netistä, että jollain norsuneulalla otetaan kalkki olkapäästä kivuliaalla toimenpiteellä?! Ortopedi ei tarkemmin ollut toimenpidettä kuvannut. Aikaisemman käynnin perusteella olin ymmärtänyt, että kalkki "murskataan" ultraäänellä ja sieltä se sitten omia aikojaan poistuu elimistöön, kun se on saatu pienemmäksi. Pitää varmaan varata puhelinaika ja pyytää selvitystä. Tehdäänkö se puudutuksessa? Sattuuko se? Kannattaisiko ottaa joku rauhoittava ennen toimenpidettä? Saamarin ylimielinen lääkäri! Tuokin varmaan olisi kiinnostunut minun hoitamisestani paremmin, jos olisin joku nuori urheilijalupaus, mutta eihän tällaisesta keski-ikäisestä toimistoritvasta ole niin väliä.

Lieveilmiöitä

Jotkin käytännön asiat ovat hankalia, kun käsi ei nouse sivulle kuin ehkä 45 astetta. Esimerkiksi kainalokarvojen poistaminen. Onneksi taitava kauneushoitolan emäntä sai ne sokeroitua ja nyhdettyä pois. Hän oli kovin avulias ja koitti keksiä keinoja, miten paranisin tästä. Hänellä oli ollut asiakkaita, joilla oli ollut tämä sama vaiva, ja jotkut olivat saaneet apua luontaistuotteista, hainrustovalmisteesta ja jostain rikkivalmisteesta.

Googlaamalla löytyi MSM (metyylisulfonyylimetaani) -rikkivalmisteita ja glukosamiinin käyttöä nivelien hoidossa. Tuota glukosamiinia on myös siinä hainrustovalmisteessa. Tapaan taas ortopedia ensi viikolla, joten voisin häneltä kysellä asiasta. Tuskin vastaa mitään sen kummempaa kuin edelliselläkään kerralla: "Vaivasi kestää vuoden ja suosittelen fysioterapiaa." Kun menin työterveyteen kertomaan kipujen pahenemisesta ja siitä, että tarvitsisin sairaslomaa kipujen takia, sain lähetteen ortopedille. En nyt oikein ymmärrä, mutta ilmeisesti erikoislääkärin auktoriteettia tarvitaan työkyvyttömyyden toteamisessa. Olen kyllä lukenut, että tässä vaivassa kivut ovat ihan tavallisia. On tietysti yksilöllistä, miten kivun kokee ja miten sitä kestää. Minä en oikein kestä.

Rikkiasioita googlatessa löytyi mielenkiintoinen artikkeli, josta selvisi, että avokado, paprika ja ruusunmarja voisivat olla hyväksi.

Uneton yö

Uni ei taaskaan tullut. Väsytti kovasti, mutta hereillä vain pyörin. Välillä sydän hakkasi kovasti. Vaivuin välillä johonkin horroksen tapaiseen, josta havahduin vähän väliä. Sitten alkoi kipu käsivarressa ja puolta päätä jomottaa. Kiitos. Migreeni vielä kaupan päälle.

Pitäisi mennä kilpirauhaskokeeseen. Kesällä ensimmäistä kertaa kilpirauhasarvot olivat laskeneet, vaikka lääkitys on useamman vuoden pysynyt samana. Työpaikkalääkäri totesi yhdellä niistä syksyn käynneistä, että labrakokeet voisi ottaa marraskuussa. En ole jaksanut, kun on tätä muuta.

Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin aikanaan lapsettomuushoitojen yhteydessä. Kun vaihdoimme Väestöliiton liukuhihnaklinikalta toiselle klinikalle, kaikki peruskokeet otettiin uusiksi. Lapsettomuuslääkäri totesi, että TSH-arvoni oli 3,9 kun silloinen vajaatoiminnan raja oli 4 mU/l. Nuo viitearvot riippuvat kai myös labrasta, missä ne tehdään. Meitä oli ihmetyttänyt Väestöliiton touhu ja nyt ihmetytti vielä enemmän. Miksi tätä ei ollut otettu hoidoissa huomioon? Siellä lääkärit vaihtuivat koko ajan, eikä pysyvyydestä ollut tietoa. Monen lääkärin asenne tuntui myös olevan sellainen, että te olette tässä yksi pari monen joukossa ja katsotaan nyt, mitä teidän kanssa saadaan aikaiseksi. Vastaanotossa sai yleensä ynseää palvelua. "Anteeksi, että häiritsen, mutta voisinko maksaa tämän käynnin ja varata seuraavan", ajattelin usein, kun menin tiskille, jonka takana kyllästyneen oloinen tyyppi aukoi raukeita silmiään. Hoidot tehtiin klinikalla tyyliin, mitä itse osasimme haluta tai kysyä, jos perusliukuhihnatouhu ei toiminut. Viimeisin lääkärimme oli poikkeus, mutta olimme jo päättäneet vaihtaa klinikkaa meneillään olevan ICSI-hoidon jälkeen. Muutenkin tuli pitkä tauko, kun liitto meinasi hajota.

Kilpirauhasen vajaatoiminnalla ja lapsettomuudella on todettu olevan yhteys. Minulta oli joskus muinaisena masennusaikana mitattu kilpirauhasarvoja, jolloin niiden sanottiin olevan kunnossa. Muistin aina kertoa, että sekä isälläni että isäni äidillä oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Mummo kuoli ylioppilaskeväänäni sepelvaltimotautiin ja sydämen vajaatoimintaan. Ainakin tuolla jälkimmäisellä taudilla on yhteys kilpirauhasen vajaatoimintaan. Nyt sitten arvelen, että popsin liikaa tyroksiinia, kun sydän välillä pamppailee kovasti. Erityisesti öisin. Saattaa tietysti johtua jostain muusta, vaikka stressistä. Vaikka en kovin stressaantuneeksi tunne itseäni. Mutta ehkä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos pää ei jotain itselle kerro, niin kroppa ehkä kertoo.

Uusi asenne joogaan

Luopumista, luulin. Viime viikon jooga oli pohjanoteeraus. Meinasin lentää nenälleni, kun aurinkotervehdys pyki pahasti. En saanut jalkoja ojennettua käsinojassa taakse, en pystynyt suoristumaan tikkuun, enkä päässyt nousemaan vuoreen, saati saanut jalkoja takaisin asemiin. Keikuin tasapainon rajoilla. Tänään oli tiedossa viime viikon uusinta, koska oli sama ohjaaja ja lähes sama ohjelma. Yleensä kertaamalla liikkeet onnistuvat helpommin ja rennommin, mutta tänään tiesin, että niin ei tulisi käymään. Oivalsin onneksi joogasta jotain minulle uutta. Voisin tehdä hankalan liikkeen sijaan jotain muuta.

Olen usein kuullut, kuinka ohjaaja sanoo, että liike tehdään näin tai sitten voitte tehdä näin. Tämä ohjaaja on erilainen. Hän on myös saattanut sanoa, että voi tehdä jotain muuta, mikä onnistuu. Tänään tajusin, että se voisi tarkoittaa myös minua. En yrittänytkään mennä käsinojaan. Tein taivutuksen taakse, ojensin kädet alas, tartuin toisella kädellä nilkkaan, koukistin hieman toista polvea ja nostin toisen käden ylös. Sitten käden nosto toiselle puolelle, nousu metsoon, pyöreällä selällä alas ja nikama nikamalta vatsalihasten avulla ylös. Minun bravuurini.

Olo oli vähän hölmistynyt, kun liikesarja lopetettiin ja pidettiin pieni hengähdystauko. Olin heilunut ihan eri tahtiin kuin muut. Viikko sitten tässä kohtaa nielin kiukun kyyneliä. Tänään olin hämillisen tyytyväinen. Ei haitannut, vaikka seuraava liikesarja ei paljoa poikennut äsken minun tekemästäni. Tänään joogasin enemmän itselleni kuin koskaan, vaikka ulkopuolisen silmin tuskin kovin hääviltä tuo näytti.

"Tuli varmaan harmoninen ja seestynyt olo", sanoi puoliso, kun kerroin hänelle tästä merkittävästä tekemisestäni. Sitä voisi ainakin tavoitella, tajusin.

Hieronta irrottaa olkapään

Hieronta on ainoa asia, joka saa vointini todella kohoamaan. Olen todella onnekas, kun olen löytänyt taitavan ja lempeän hierojan, jonka vakaa aikomus on parantaa minut. Käsi liikkuu taas paljon paremmin! Hierojan mukaan koko ajan on tapahtunut edistymistä, vaikka omat tuntemukseni ovat kipuilusta johtuen viime viikkoina olleet päinvastaiset.

Hieroja "irrotteli" olkapäätä ja naksutteli nivelpintaa kainalosta ylöspäin. "Vaivaan sinua kuin taikinaa", sanoi. "Ja minä luotan sinuun, kun annan itseäni näin käsitellä", vastasin. Välillä tuntui, että nyt se oikeasti aikoo tämän käden irrottaa, kun nosteli olkaa ylä- ja alaviistosta ja tuuppi sivulta toiselle. Varoitteli, että voi olla illalla vähän kipeä, kun  irrotteli jotain nivelpintoja. Kieltämättä vähän kolottaa, mutta tähän auttaa jääpussi. Olen jättänyt iltapäivän parasetamolin väliin, mutta yötä vasten kyllä otan Panacodit. Vein reseptit uusittaviksi, etteivät tropit lopu kesken joulun pyhinä.

Naksutteli myös kallon juurta ja ylimpiä nikamia. "Aiotko irrottaa myös mun pään! Lähdenkö täältä oikeasti pää kainalossa kotiin?" "Joo, ja käsi kassissa!"

☺

Monivaivaan ei akupunktiota

Akupunktiolääkäri tunnusteli kipeää olkavarttani. Käsivarren kivut olivat lisääntyneet viikon takaisesta käynnistä. Toinen hauiksen päällä olevista jänteistä on kipeä, eikä siihen auta oikein mikään. Herättää öisin ja iltapäivästä alkaen alkaa töissä olla tukalaa. Totesi, että minulla on monivaiva, koska osa oireista sopii kiertäjäkalvosinoireyhtymään. Jänne on tulehtunut ja aiheuttaa kipua. Pohdiskeli, että alkujaan käsivarren lihas on kipeytynyt ja sen seurauksena on jänne tulehtunut. Arveli, että akupunktio on voinut jopa pahentaa tulehdusta, koska kivut ovat lisääntyneet. Pisteli piikkinsä, mutta totesi, että on nyt minusta itsestäni kiinni, tulenko vielä pari kertaa vai ehkä vasta joskus ensi vuoden puolella uudestaan. Näin edessäni lääkärin, joka taisi tuntea itsensä kykenemättömäksi auttamaan tässä tilanteessa. Printtasi minulle Duodecimin artikkelit näistä olkapäävaivoista Terveysportista. Itse olen ne jo aikaisemmin googlannut ja lukenut.

Tämän vaivan diagnosointi ei ole helppoa - varsinkin, jos oireita on moneen lähtöön. Kesän alussa työpaikkalääkäri arveli, että kyseessä olisi kiertäjäkalvosinoireyhtymä ja supraspinaalijänteen vaiva ja lähetti minut ultraäänitutkimukseen. Ultrassa todettiin jotain pientä tulehdusta jänteessä ja hieman kalkkia olkapäässä. Ultraava lääkäri sanoi, että voi pistää kortisonia, jos haluan, mutta ei itse katsonut sitä tarpeelliseksi. En tietenkään kortisonipiikkiä sitten halunnut. Muutenkin sitä kammoan aikaisemman kokemukseni perusteella. Meinasi muinoin taju lähteä, kun harmaapartainen Töölön sairaalan fysiatri piikitti tulehtunutta alaselkää. Mistä olivat sellaisen Merlin-noidan löytäneetkään..

Työpaikkalääkäri ohjasi minut sitten vaivoineni työfysioterapeutille, jolla taisi olla mielessään lähinnä alkava kesäloma. Antoi ohjeita käden jänteiden venyttämiseksi ja käski tehdä pyyhkeestä rullan, jonka päälle voisin mennä lattialle makaamaan. Hikeennyin aika lailla, vaikka pidin malttini vastaanotolla. Varasin uuden ajan toiselle työpaikkalääkärille, koska omalle en aikaa saanut. Tämä neuvoi menemään toiselle työfysioterapeutille. Menin toiselle työfysioterapeutille, joka sai kuulla ryöpytykseni: "Tällaistako tämä on, että minua vaan käsketään makaamaan pyyherullien päällä ja vetämään diklofenaakkia naamaan, vaikka se ei auta mitään!" Tämä työfysioterapeutti oli läsnä oleva ja kiinnostunut auttamaan, toisin kuin se edellinen. Kävi hakemassa minulle työpaikkalääkäriltäni lähetteen fysioterapiaan. 

Kävin fysioterapeutin hieronnassa pari kertaa ennen kesälomaa, ja tuntui, että saisin siitä hieman apua. Kesäloman jälkeen sain uudet ajat fysioterapeutille vasta syyskuussa. Kävin pari kertaa parin viikon välein, mutta tulin käsittelystä vain kipeämmäksi. Näin tähtiä, kun fysioterapeutti käsitteli käsivarttani, mutta sanoi sen auttavan, vaikka sattuikin. Tuli mustelma kyynärpäähän ja hiertymä kainaloon..

Olkapään anatomia, lähde: www.stack.com:
How to Improve Shoulder Stability: An Overview, Mo Skelton, December 4, 2012 

Menin uudestaan työpaikkalääkärilleni lokakuussa. Käsi ei liikkunut kunnolla ja hän arveli, että kyseessä voisikin olla jäätynyt olkapää. Laittoi lähetteen fysiatrille, erikoislääkärille, jotta diagnoosi varmistuisi. Fysiatri teki tutut käsitestit ja pyöritykset ja tokaisi: "Ei tämä mikään jäätynyt olkapää ole" ja tuikkasi kortisonia olkapään juureen. Eipä siitä apua ollut kuin hetkellisesti. Varasin taas ajan työpaikkalääkärille, sille toiselle, ja sain lähetteen ortopedille. Ortopedi diagnosoi vaivan jäätyneeksi olkapääksi. 

Nyt sitten selvisi, että minulla on molemmat vaivat. Hoitona fysioterapiaa/hierontaa, kipulääkitystä ja aika parantaa aikanaan.

Kylmä sää jäykistää

Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Hieronta ja akupunktio auttaa vain tilapäisesti, mutta liikkuvuus ei parane pysyvästi, koska en kättä jumppaa, olen päätellyt.  Käsi liikkuu huonommin. Jumppaaminen sattuu. Luin joltain nettisivulta, että kipua vasten vaan pitäisi kättä treenata. En pysty sinne kivun rajalle menemään. Tein eilen vähän lumitöitä. Siellä kivun rajalla kävin, mutta ei tuntunut hyvälle. Liikkuminen oli kyllä hyvä juttu, mutta sinne kipuun asti ei ollut hyvä mennä, koska kipu jäi pitkäksi aikaa päälle.

Johtuukohan tämä jähmettymisen lisääntyminen ja kivun pahentuminen pakkasesta ja viimasta? Huono sää käy joskus niveliin, minkä olen toisinaan huomannut vaivasenluussa. Olen minäkin, oikea vaivainen kääkkä, vaikka eläkeikään vielä aikaa vaikka kuinka! Prkl!

Onneksi on myös iloista mieltä liikkeellä. Joulumieliset ihmiset repäisivät Kampissa Hoosiannaa.

Kipu vei töistä voiton

Ensimmäistä kertaa jouduin jäämään töistä pois tämän vaivan takia. Luulin jo, että alkaisin parantua, kun käden liikkuminen on aavistuksen verran parantunut hieronnan ja akupunktion jälkeen. Liekö sitten kyseessä takapakki vai ihan normaalia taudinkuvaa tässä vaiheessa.

Tässä taudissa on kolme vaihetta ja ajattelin, että pahin kipuvaihe olisi jo takana. Ajattelin, että olisin tuossa jäykkyysvaiheessa, kun takana on jo puoli vuotta tämän kaverin kanssa.

1. Kipuvaiheessa hallitsee olkanivelen kipu ja vähittäinen liikkeen rajoittuminen. Tämä vaihe voi kestää 2–9 kuukautta. 
2. Jäykkyysvaiheessa, joka kestää 4–11 kuukautta, kipu heikkenee tai häviää ja tilaa hallitsee liikerajoitus.
3. Paranemisvaiheessa oireet häviävän vähitellen ja paraneminen voi olla täydellinen. Koko prosessi kestää yleensä 1–2 vuotta.

Tällä viikolla kipu on ollut pahenemaan päin. Sain viikolla toisen kerran akupunktiota, joka paransi mieltäni enemmän kuin ruumistani. Useamman pitkän kokouspäivän jälkeen oli pakko jäädä tänään kotiin. Eilen illalla ei kipu hellittänyt, vaikka pidin jääpussia ja otin ne pari Panacodia. Uni ei tullut pitkään aikaan, kun en kivulta unta saanut. Heräsin aamulla kipuun ja päätin jäädä kotiin. Otin lisää lääkettä ja menin takaisin nukkumaan. Lumimyrskyn paukutellessa talon kattoa sain vielä hyvät unet ja heräsin vasta kolmen tunnin kulutta kipuun. Olen tosi väsynyt.

Muutama sähköposti töihin, mutta muuten päivä on mennyt levätessä ja haahuillessa. Päivän kohokohta on ollut pikkulintujen, sini- ja talitiaisten, viherpeippojen, varpusten ja mustarastaiden seuraaminen. Niille maistuvat erityisesti Lidlin talipallot, mutta myös pähkinät ja auringonkukan siemenet. Talitiaiset levittelevät siipiään ja uhittelevat muille, vaikka sapuskaa on tarjolla yllin kyllin. Mustarastaat poloiset joutuvat nokkimaan maasta, mitä muilta tippuu, kun eivät hallitse ruokintalaitteita.

Lunta on pyryttänyt reilusti, mutta minusta ei ole nyt lumia luomaan. En uskalla ottaa riskiä. Jos vaikka kivut pahenevat. Liikkuminen tekisi kyllä hyvää. Selvästi tuo päiväkausia paikallaan istuminen ja vain aikataulutettujen taukojen pitäminen oli pahasta, vaikka ei mitenkään erityisen raskaalta tuntunut. Olka ja sen myötä puoli selkää väsyi päivän kuluessa ja troppia piti ottaa. Yritin roikottaa kättä ja pyöritellä olkia, että jaksoin istua, mutta ei se herkkua ollut. Tuskin kenellekään, vaikka ei mitään vaivoja olisikaan.

Kuulostelen oloa huomenna, jos menisi vähän lumia lykkimään. Pakkaslumi on helppoa ja kevyttä, vaikka sitä olisi paljon.

Valoa tunnelin päässä

"Kun kokee vaikka pitkään suurta kipua ja vihdoin alkaa nähdä valoa tunnelin päässä, tulee tunne, että voi alkaa antaa periksi. Se johtuu siitä, kun jo vähän helpottaa. Silloin saattaa tulla tilanne, että ei pysty pitämään itseään täydessä kontrollissa. Antaa periksi", analysoi hieroja itkupurkaustani töissä. Sopii hyvin tähän tilanteeseeni. Olen hyvissä käsissä, kun hieroja hoitaa minua, yksi lääkäri pistelee minuun akupunktioneuloja ja toinen lääkäri määräsi sellaista kipulääkettä, joka auttaa, että saan nukuttua. Eikä sovi unohtaa myötätuntoista työfysioterapeuttia, joka kannusti käyttämään olkapäätä kivun rajoille.

En ole pystynyt lopettamaan yötä vasten otettavaa kahta Panacodia. Akupunktion jälkeen lääkärin kannustamana menin nukkumaan ilman lääkettä ja heräsin kramppaavaan vihlovaan kipuun aamuyöstä. Akupunktion jälkeen illalla olo oli aika hyvä monta tuntia. Ehkä seuraavan kerran jälkeen parempi olo kestää pidempään.

En ole juurikaan jumpannut. Kipu tulee vastaan heti, kun vähänkin yrittää ylittää olkapään liikkumisen rajaa. Kivun tunne ei ole hetkellinen vihlaisu vaan se jää jäytämään joksikin aikaa. En halua kokea sitä vapaaehtoisesi yhtään enempää, koska muutenkin sattuu. Käytän kättäni kuitenkin niin normaalisti kuin kykenen töissä, piha- ja kotihommissa enkä kamalasti välttele mitään tekemistä. Rännien putsaamisen jätin kyllä suosiolla puolisolle, vaikka tykkään siitä hommasta. Tuloksen näkee heti ja varsinkin sateella, kun rännit taas vetää.

Hieronta parantaa käden liikkuvuutta. Akupunktionkin jälkeen käsi nousi paremmin ja kipu oli erilaista. Saan nukuttua lääkkeen avulla paremmin. Niin monta ihmistä haluaa minulle hyvää! Valoa näyttäisi olevan tunnelin päässä!

Auttaako akupunktio

"Jokaisella lääkärillä on oma käsialansa. Jos joskus on saanut apua akupunktiosta, sitä ei välttämättä saa, jos akupunktiota antaa toinen henkilö", kertoi lääkäri, joka tökki neuloja hartioihini, kipeän olkapään kainalon juureen, oikeaan olkavarteen, kallon juureen, yhden keskelle päätä ja yhdet peukaloiden juureen. Hiki alkoi virrata kainaloista valtoimenaan. Muutenkin hikoilen paljon, mutta nyt kaikki hanat aukesivat. "Se johtuu sympaattisesta hermostosta, eikä sitä pysty itse hallitsemaan", totesi. "Jälkikäteen voi olla kipua tai voi väsyttää todella paljon. Ja jos näin käy, eikä pääse lepäämään, voi tulla ylipirteä olo. Kylmä on kaikkia kipulääkkeitä parempi", ohjeisti. Kysyin, onko siitä haittaa, jos otan illalla ne pari Panacodia. Ajattelin, jos tulee niitä kipuja. "Jos koittaisit olla vaikka ilman ja ottaa vasta, jos siltä tuntuu. Tavoitteenasihan on vähentää kipulääkitystä ja sitä kodeiinia pidetään vähän pahana." Tunsin vilunväristyksen tapaisia, kun neulat otettiin pois. Tuntemuksia tuli vielä kotimatkallakin.

Kun harpoin junalle, tunsin isoa iloa ja keveyttä. Tuntui, että murheet töissäkin olivat etäisiä. "Minä tulen akupunktiosta", vastasin iloisesti puolisolle, kun hän soitti ja kertoi tulevansa autokorjaamolta. "Tämä lääkäri parantaa minut", hymyilin. "Käsikin liikkuu paremmin." "No hyvä!"

Olen jättänyt ilta-Panacodit ottamatta. Joitakin neulankohtia särkee tai jomottaa. Erilaista kipua. Solisluun kohdalla on vähän alkanut tuntua sitä vanhaa tuttua kipua, kun neuloista on kulunut muutama tunti. Kuulostelen vielä sen kylmäpussin kanssa, jos ei tarvitsi ottaa kipulääkettä.

Eilen oli merkillinen olo. Jomottava päänsärky heti aamusta ja kamala väsymys. Ajattelin, että minulla on särkylääkepäänsärky, kun on tullut popsittua särkylääkkeitä niin paljon. Otin kuitenkin gramman parasetamolin, kuten aina aamuisin. Pääsin työpaikalle vasta myöhässä, kun toimin kuin hidastetussa filmissä. Pillahdin itkuun, kun työkaveri tuli kysymään jotain asiaa, kun vasta tutkin uusia sähköposteja. Todella noloa, mutta en saanut itkua loppumaan. En ymmärtänyt ollenkaan, mistä oli kysymys. En kuitenkaan ole tuntenut masennusta, ison ja pitkän kivun seuralaista, jota kammoan. Koko päivän oli itkuinen ja tahkea oli. Hädin tuskin selvisin työpäivästä palavereineen. Vasta illalla tajusin, että minulla oli migreeni. Siitä se raskas väsymys. En tunnistanut sitä, kun on ollut muuta kipua..

Sama itku tuli myös tänään, mutta ei onneksi ihan niin vuolaana. Tällä kertaa pomon edessä, kuin olisin mennyt keräämään säälipisteitä! Voi prkl! Menin vain kertomaan, että joudun lähtemään seuraavalle päivälle sovitusta palaverista ajoissa aikaisemmin sovitun hieronnan takia. No, tuli sitten kerrottua olkapäävaivasta uudestaan, kun kysyi, että mikä minulla oikein on. Olen kyllä tästä jo aikaisemmin kertonut, mutta ehkä ei ole jäänyt mieleen. Vaihdoin mahdollisimman pian puheenaihetta ja nielin kyyneleet jonnekin. Kaipa kroppa yrittää kertoa, että ei tarvitsisi yrittää olla niin kuin ei mikään vaivaisi. Mutta minkäs teet – jos et jää kotiin potemaan, ei armoa anneta, vaan kaiken on rullattava kuten aina ennenkin. Suomalaisella työpaikalla ei tunneta puolitehoa tai joustoa kevennyksen suuntaan – varsinkin, jos ulospäin naama näyttää samalta kuin aina ennenkin. Kivun ja vaivan pitää näkyä, jotta se olisi uskottavaa.

Joogaa vai ei

Oikean käden puoleiset venytykset ei onnistu, eikä venytykset ylöspäin, jos molempia käsiä pitää nostaa, eikä polvillaan tehtävä "koiravenytys" oikean puoleisella kädellä. Monet liikkeet jäävät vajaiksi ja tasapainoa on siksi välillä vaikea hallita. Joka viikko olen joogaan kuitenkin mennyt. Huomaanpahan sitten, jos jossain vaiheessa jonkun liikkeen pystyy taas tekemään kunnolla. Monta liikettä kuitenkin vielä onnistuu, vaikka kokonaisuus ei oikein toimi.

Olen käynyt hatha-joogassa useiden vuosien ajan. Sopii minulle. On hyvin rauhallista, keskitytään eri vartalonosien yksinkertaisiin venytyksiin oman hengityksen tahdissa. Mummojoogaa, voisi joku sanoa. Minulle kuitenkin harrastus, jossa olen oppinut pysähtymään. Olen vaivihkaa onnistunut siirtämään pysähtymisen taidon myös arkeen, kotiin ja työpaikalle. Olen vain huomannut, että koko ajan ei pidä kouhottaa tai miettiä kaikkia tehtyjä ja erityisesti tekemättömiä asioita. Kun joogatunnilla ohjaaja on sanonut "Anna ajatusten tulla, mutta anna niiden myös mennä", olen älynnyt, että vaikka välillä vain antaisi asioiden olla ja pään tyhjentyä, ei ratkaisujen keksiminen tekemättömiin asioihin lopu. Koko ajan ei ole pakko miettiä, miten selvittäisin jonkun työasian tai mitä pitää muistaa ostaa kaupasta, kun tunti päättyy. On vain hiljainen huone, jossa kuuluu ihmisten hiljaista liikkumista, hengitystä tai puhinaa. Toisinaan joku rentoutuu niin paljon, että vahingossa pieraisee tai alkurentoutuksen aikana alkaa kuorsata. Eivät kuulu asiaan, mutta on inhimillistä, kun ihmisiä ollaan, eikä tarkkaavaisuus ole ihan siinä, mitä tehdään.

Kun joskus pää oli joogassa täynnä ikäviä asioita, jotka pyörivät loputonta kehää, suutuin niille ikäville ihmisille, jotka olivat nämä ikävät ajatukset päähäni työntäneet. He tunkivat asioineen minun yksityiselle omalle ajalle! Tajusin, että minä olin se, joka nämä vistot tyypit pääni sisään päästin ja voin heiltä pääsyn myös estää. Myös veljeni tuli joskus tunnille pääni sisään kuukausien tai ehkä muutaman vuoden ajan - tai ehkä enemminkin veljeni kaipuu ja loputtomat kysymykset, miksi asioiden piti mennä niin. Viina vei nuoren miehen kesken kaiken. Tai ehkä hän oli vain luovuttanut ja jo valmis lähtemään. Joogan väli- ja loppurentoutuksessa onneksi voi maata siellä hämärässä huoneessa, eikä kukaan huomaa poskia pitkin valuvia kyyneleitä. Myöhemmin, kun itku ei enää painanut päälle tyhjää ja hiljaista hetkeä täyttämään, moikkasin veljeäni ja kerroin, että taas täällä ollaan ja viikko oli vauhdilla vierähtänyt. Sitä kesti aikansa. Enää en veljelleni juttele joogassa, vaan taidan oikeasti olla välillä ihan pää tyhjänä.

Tehtävä: kipu

"Kyllä tämä on sellainen vaiva, jota voi hoitaa akupunktiolla. Itse tähän olkapäähän ei akupunktio auta, mutta vaiva aiheuttaa jännityksiä tänne kaikkialle, ja voin hoitaa niitä, että saat olkapäätä sitten paremmin liikkumaan", sanoi yleislääketieteen erikoislääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori puristellen samalla hartioitani ja kääntäen käsivarttani, minkä se liikkui. Työnantajalle kiitos, että kivunhoidon suunnitteluna voin saada akupunktiota työterveyshuollon piikkiin viisi kertaa. Jos ei tämä paranna, ei tästä ole haittaakaan. Selkävaivoihin sain aikanaan apua akupunktiosta, joten jospa se auttaisi nytkin. Viikon päästä pääsen itse asiaan.

Olin unohtanut ottaa gramman parasetamolin työpäivän loppupuolella ja jomotus ja vihlonta oli aikamoista käsivarressa. Lääkärin tekemä käden vääntely oli ollut mahdollisimman hienovaraista, mutta silti sen "jälki" tuntui pitkään. Kotiin päästyä yksi Panacod poskeen. Vaikutusta olen odottanut pari tuntia, mutta sitä ei juuri ole. Täytyy ottaa toinen, jotta yöllä ei tarvitsisi herätä kipuun. Kynnys tähän lääkkeeseen oli korkealla, koska kodeiini on opiaatti, mutta minkäs teet. Kun diklofenaakki, parasetamoli ja meloksikaami ei auta ja tizanidin on lähinnä vitsi, ei jää paljon vaihtoehtoja. Kylmäpussia ei voi pitää jatkuvasti, mutta se turruttaa hyvin vähäksi aikaa. Illalla. Kotona. Puoli tuntia kerrallaan. Aluksi tuntui epämiellyttävältä, mutta kun tiedän sen helpotuksen tunteen, mikä kohmettumisesta seuraa, venytän aikaa usein kolmeen varttiin.

Kodeiinista vieroittumisen aika on sitten myöhemmin. Se ei ehkä ole kivutonta, mutta lopetan sitten aikanaan pikku hiljaa. Samalla tavalla kuin serotoniinin takaisinoton estäjät muinoin, kauan - ikuisuus sitten. Silloin menneisyydessä pitkään kestäneiden tuskallisten selkäkipujen jälkeen sairastuin masennukseen. Nyt ei ole aikomustakaan vaipua samaan alhoon. Ne mustat vuodet ovat taakse jäänyttä elämää.

Tänään en ole vielä kiivennyt seinää pitkin, enkä tehnyt muitakaan fysioterapeuttitädin opastamia harjoituksia. Vielä ehtii. Ja jääpussia päälle.

Miten paljon kipua minulle on varattu tässä elämässä?

Työfysioterapeutti katsoi minua suurin silmin. Uurteet hänen kasvoillaan kertoivat kokemuksesta, mutta silti hän tuntui jotenkin sanattomalta. "Sinähän olet varmaan saanut erilaisia jumppaohjeita pilvin pimein, mutta jotain tällaista voisit kokeilla, erilaisia tuettuja harjoituksia." Hän nojasi käsivarsien varassa työhuoneensa ovea vasten ja kurkotteli käsiään pikkuhiljaa ylöspäin. Osoitti toisella kädellä toisen käden sormenpäitä: "Voisit laittaa tähän näin viivan ja joka päivä yrität ylettyä ainakin tähän asti ja vielä millin ylöspäin."

Kun työpäivän jälkeen odotin laiturilla junaa tulevaksi, kysyin mielessäni, miten paljon kipua minulle on tässä elämässä varattu. Hädin tuskin sain kyyneleet pysymään luomien sisäpuolella. Selviänkö vielä tästä koettelemuksesta. "Eihän tämä ole mikään maailman loppu", työfysioterapeutin sanoin. "Kestää aikansa, mutta kyllä siitä paranee." Entä sitten, kun käsi taas toimii ja kipu on lakannut. Kuinka kauan voin taas porskuttaa ilman voimia vievää vaivaa? Milloin voin käyttää kaiken energiani tasaiseen tavalliseen elämään, kodin ja pihan laittamiseen ja työssä käymiseen. Minne asti pääsisin ja mitä saavuttaisin, jos ei tarvitsisi elää puoliteholla? Keittelisinkö hilloja ja auttaisinko siskoa lastensa hoidossa? Saisinko töissä jotain oikeaa aikaseksi, vaikka pidettyä sen yhden koulutuksen työkavereilleni tai perehtyisinkö vihdoin siihen hankkeeseen ja sen manuaaliin, kun se kuitenkin kaatuu päälle.

"Mitään poppakonsteja tähän ei ole. Tämä kestää vuoden", sanoi ortopedi viime viikolla.

"Blogi on hyvä asia", puoliso vastasi ohimmennen reilu kuukausi sitten. Vuoden voisin blogia kirjoittaa, ehkä.