Oikean käden puoleiset venytykset ei onnistu, eikä venytykset ylöspäin, jos molempia käsiä pitää nostaa, eikä polvillaan tehtävä "koiravenytys" oikean puoleisella kädellä. Monet liikkeet jäävät vajaiksi ja tasapainoa on siksi välillä vaikea hallita. Joka viikko olen joogaan kuitenkin mennyt. Huomaanpahan sitten, jos jossain vaiheessa jonkun liikkeen pystyy taas tekemään kunnolla. Monta liikettä kuitenkin vielä onnistuu, vaikka kokonaisuus ei oikein toimi.
Olen käynyt hatha-joogassa useiden vuosien ajan. Sopii minulle. On hyvin rauhallista, keskitytään eri vartalonosien yksinkertaisiin venytyksiin oman hengityksen tahdissa. Mummojoogaa, voisi joku sanoa. Minulle kuitenkin harrastus, jossa olen oppinut pysähtymään. Olen vaivihkaa onnistunut siirtämään pysähtymisen taidon myös arkeen, kotiin ja työpaikalle. Olen vain huomannut, että koko ajan ei pidä kouhottaa tai miettiä kaikkia tehtyjä ja erityisesti tekemättömiä asioita. Kun joogatunnilla ohjaaja on sanonut "Anna ajatusten tulla, mutta anna niiden myös mennä", olen älynnyt, että vaikka välillä vain antaisi asioiden olla ja pään tyhjentyä, ei ratkaisujen keksiminen tekemättömiin asioihin lopu. Koko ajan ei ole pakko miettiä, miten selvittäisin jonkun työasian tai mitä pitää muistaa ostaa kaupasta, kun tunti päättyy. On vain hiljainen huone, jossa kuuluu ihmisten hiljaista liikkumista, hengitystä tai puhinaa. Toisinaan joku rentoutuu niin paljon, että vahingossa pieraisee tai alkurentoutuksen aikana alkaa kuorsata. Eivät kuulu asiaan, mutta on inhimillistä, kun ihmisiä ollaan, eikä tarkkaavaisuus ole ihan siinä, mitä tehdään.
Kun joskus pää oli joogassa täynnä ikäviä asioita, jotka pyörivät loputonta kehää, suutuin niille ikäville ihmisille, jotka olivat nämä ikävät ajatukset päähäni työntäneet. He tunkivat asioineen minun yksityiselle omalle ajalle! Tajusin, että minä olin se, joka nämä vistot tyypit pääni sisään päästin ja voin heiltä pääsyn myös estää. Myös veljeni tuli joskus tunnille pääni sisään kuukausien tai ehkä muutaman vuoden ajan - tai ehkä enemminkin veljeni kaipuu ja loputtomat kysymykset, miksi asioiden piti mennä niin. Viina vei nuoren miehen kesken kaiken. Tai ehkä hän oli vain luovuttanut ja jo valmis lähtemään. Joogan väli- ja loppurentoutuksessa onneksi voi maata siellä hämärässä huoneessa, eikä kukaan huomaa poskia pitkin valuvia kyyneleitä. Myöhemmin, kun itku ei enää painanut päälle tyhjää ja hiljaista hetkeä täyttämään, moikkasin veljeäni ja kerroin, että taas täällä ollaan ja viikko oli vauhdilla vierähtänyt. Sitä kesti aikansa. Enää en veljelleni juttele joogassa, vaan taidan oikeasti olla välillä ihan pää tyhjänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti