"Jokaisella lääkärillä on oma käsialansa. Jos joskus on saanut apua akupunktiosta, sitä ei välttämättä saa, jos akupunktiota antaa toinen henkilö", kertoi lääkäri, joka tökki neuloja hartioihini, kipeän olkapään kainalon juureen, oikeaan olkavarteen, kallon juureen, yhden keskelle päätä ja yhdet peukaloiden juureen. Hiki alkoi virrata kainaloista valtoimenaan. Muutenkin hikoilen paljon, mutta nyt kaikki hanat aukesivat. "Se johtuu sympaattisesta hermostosta, eikä sitä pysty itse hallitsemaan", totesi. "Jälkikäteen voi olla kipua tai voi väsyttää todella paljon. Ja jos näin käy, eikä pääse lepäämään, voi tulla ylipirteä olo. Kylmä on kaikkia kipulääkkeitä parempi", ohjeisti. Kysyin, onko siitä haittaa, jos otan illalla ne pari Panacodia. Ajattelin, jos tulee niitä kipuja. "Jos koittaisit olla vaikka ilman ja ottaa vasta, jos siltä tuntuu. Tavoitteenasihan on vähentää kipulääkitystä ja sitä kodeiinia pidetään vähän pahana." Tunsin vilunväristyksen tapaisia, kun neulat otettiin pois. Tuntemuksia tuli vielä kotimatkallakin.
Kun harpoin junalle, tunsin isoa iloa ja keveyttä. Tuntui, että murheet töissäkin olivat etäisiä. "Minä tulen akupunktiosta", vastasin iloisesti puolisolle, kun hän soitti ja kertoi tulevansa autokorjaamolta. "Tämä lääkäri parantaa minut", hymyilin. "Käsikin liikkuu paremmin." "No hyvä!"
Olen jättänyt ilta-Panacodit ottamatta. Joitakin neulankohtia särkee tai jomottaa. Erilaista kipua. Solisluun kohdalla on vähän alkanut tuntua sitä vanhaa tuttua kipua, kun neuloista on kulunut muutama tunti. Kuulostelen vielä sen kylmäpussin kanssa, jos ei tarvitsi ottaa kipulääkettä.
Eilen oli merkillinen olo. Jomottava päänsärky heti aamusta ja kamala väsymys. Ajattelin, että minulla on särkylääkepäänsärky, kun on tullut popsittua särkylääkkeitä niin paljon. Otin kuitenkin gramman parasetamolin, kuten aina aamuisin. Pääsin työpaikalle vasta myöhässä, kun toimin kuin hidastetussa filmissä. Pillahdin itkuun, kun työkaveri tuli kysymään jotain asiaa, kun vasta tutkin uusia sähköposteja. Todella noloa, mutta en saanut itkua loppumaan. En ymmärtänyt ollenkaan, mistä oli kysymys. En kuitenkaan ole tuntenut masennusta, ison ja pitkän kivun seuralaista, jota kammoan. Koko päivän oli itkuinen ja tahkea oli. Hädin tuskin selvisin työpäivästä palavereineen. Vasta illalla tajusin, että minulla oli migreeni. Siitä se raskas väsymys. En tunnistanut sitä, kun on ollut muuta kipua..
Sama itku tuli myös tänään, mutta ei onneksi ihan niin vuolaana. Tällä kertaa pomon edessä, kuin olisin mennyt keräämään säälipisteitä! Voi prkl! Menin vain kertomaan, että joudun lähtemään seuraavalle päivälle sovitusta palaverista ajoissa aikaisemmin sovitun hieronnan takia. No, tuli sitten kerrottua olkapäävaivasta uudestaan, kun kysyi, että mikä minulla oikein on. Olen kyllä tästä jo aikaisemmin kertonut, mutta ehkä ei ole jäänyt mieleen. Vaihdoin mahdollisimman pian puheenaihetta ja nielin kyyneleet jonnekin. Kaipa kroppa yrittää kertoa, että ei tarvitsisi yrittää olla niin kuin ei mikään vaivaisi. Mutta minkäs teet – jos et jää kotiin potemaan, ei armoa anneta, vaan kaiken on rullattava kuten aina ennenkin. Suomalaisella työpaikalla ei tunneta puolitehoa tai joustoa kevennyksen suuntaan – varsinkin, jos ulospäin naama näyttää samalta kuin aina ennenkin. Kivun ja vaivan pitää näkyä, jotta se olisi uskottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti