keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Miten paljon kipua minulle on varattu tässä elämässä?

Työfysioterapeutti katsoi minua suurin silmin. Uurteet hänen kasvoillaan kertoivat kokemuksesta, mutta silti hän tuntui jotenkin sanattomalta. "Sinähän olet varmaan saanut erilaisia jumppaohjeita pilvin pimein, mutta jotain tällaista voisit kokeilla, erilaisia tuettuja harjoituksia." Hän nojasi käsivarsien varassa työhuoneensa ovea vasten ja kurkotteli käsiään pikkuhiljaa ylöspäin. Osoitti toisella kädellä toisen käden sormenpäitä: "Voisit laittaa tähän näin viivan ja joka päivä yrität ylettyä ainakin tähän asti ja vielä millin ylöspäin."

Kun työpäivän jälkeen odotin laiturilla junaa tulevaksi, kysyin mielessäni, miten paljon kipua minulle on tässä elämässä varattu. Hädin tuskin sain kyyneleet pysymään luomien sisäpuolella. Selviänkö vielä tästä koettelemuksesta. "Eihän tämä ole mikään maailman loppu", työfysioterapeutin sanoin. "Kestää aikansa, mutta kyllä siitä paranee." Entä sitten, kun käsi taas toimii ja kipu on lakannut. Kuinka kauan voin taas porskuttaa ilman voimia vievää vaivaa? Milloin voin käyttää kaiken energiani tasaiseen tavalliseen elämään, kodin ja pihan laittamiseen ja työssä käymiseen. Minne asti pääsisin ja mitä saavuttaisin, jos ei tarvitsisi elää puoliteholla? Keittelisinkö hilloja ja auttaisinko siskoa lastensa hoidossa? Saisinko töissä jotain oikeaa aikaseksi, vaikka pidettyä sen yhden koulutuksen työkavereilleni tai perehtyisinkö vihdoin siihen hankkeeseen ja sen manuaaliin, kun se kuitenkin kaatuu päälle.

"Mitään poppakonsteja tähän ei ole. Tämä kestää vuoden", sanoi ortopedi viime viikolla.

"Blogi on hyvä asia", puoliso vastasi ohimmennen reilu kuukausi sitten. Vuoden voisin blogia kirjoittaa, ehkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti