Uusi asenne joogaan

Luopumista, luulin. Viime viikon jooga oli pohjanoteeraus. Meinasin lentää nenälleni, kun aurinkotervehdys pyki pahasti. En saanut jalkoja ojennettua käsinojassa taakse, en pystynyt suoristumaan tikkuun, enkä päässyt nousemaan vuoreen, saati saanut jalkoja takaisin asemiin. Keikuin tasapainon rajoilla. Tänään oli tiedossa viime viikon uusinta, koska oli sama ohjaaja ja lähes sama ohjelma. Yleensä kertaamalla liikkeet onnistuvat helpommin ja rennommin, mutta tänään tiesin, että niin ei tulisi käymään. Oivalsin onneksi joogasta jotain minulle uutta. Voisin tehdä hankalan liikkeen sijaan jotain muuta.

Olen usein kuullut, kuinka ohjaaja sanoo, että liike tehdään näin tai sitten voitte tehdä näin. Tämä ohjaaja on erilainen. Hän on myös saattanut sanoa, että voi tehdä jotain muuta, mikä onnistuu. Tänään tajusin, että se voisi tarkoittaa myös minua. En yrittänytkään mennä käsinojaan. Tein taivutuksen taakse, ojensin kädet alas, tartuin toisella kädellä nilkkaan, koukistin hieman toista polvea ja nostin toisen käden ylös. Sitten käden nosto toiselle puolelle, nousu metsoon, pyöreällä selällä alas ja nikama nikamalta vatsalihasten avulla ylös. Minun bravuurini.

Olo oli vähän hölmistynyt, kun liikesarja lopetettiin ja pidettiin pieni hengähdystauko. Olin heilunut ihan eri tahtiin kuin muut. Viikko sitten tässä kohtaa nielin kiukun kyyneliä. Tänään olin hämillisen tyytyväinen. Ei haitannut, vaikka seuraava liikesarja ei paljoa poikennut äsken minun tekemästäni. Tänään joogasin enemmän itselleni kuin koskaan, vaikka ulkopuolisen silmin tuskin kovin hääviltä tuo näytti.

"Tuli varmaan harmoninen ja seestynyt olo", sanoi puoliso, kun kerroin hänelle tästä merkittävästä tekemisestäni. Sitä voisi ainakin tavoitella, tajusin.