Pari päivää töissä ja olo on kipujen takia tukala. Ostin toisen jääpussin, jolla yritän saada jäytävän kivun asettumaan työmaalla. Töistä ei tule tietenkään mitään silloin, kun hyydytän olkavartta. Mitähän tästä talvesta ja keväästä oikein tulee.. Toinen käsivarsi on työpäivän jälkeen välillä lähes yhtä kipeä. Odotan sitä kalkinmurskausoperaatiota ensi viikolla, vaikka pelottaakin. Työkaveri lohdutti, että puudutus kyllä auttaisi.
Jotkut ovat töissä kovasti kyselleet vaivastani. Olen ottanut linjan, että kerron asiasta avoimesti, vaikka en kuulu niihin, jotka yleensä kertovat sairastelustaan. Se on mielestäni yksityisasia. Tämä blogi on kuin kirjoittaisin itselleni. Ehkä olen muuttunut tai sitten tämä on nyt niin kokonaisvaltaista, että en kestäisi tämän salailua. Ehkä on parempi, että tietävät, että en voi hyvin, vaikka päällepäin ei mitään näy. Varmaan jotkut juoruavatkin jotain, mutta mitä siitä.
Eilen otin ensimmäisen kerran sitä MSM-jauhetta, orgaanista rikkiä. Ei tuo kovin herkkua ole, mutta appelsiinimehun kanssa menee. Liukenee aika huonosti. Annostus on vähän vaikeaa, kun pussissa neuvotaan ottamaan päivässä 2 - 5 g. Arvioin, että kolme teelusikallista päivässä voisi olla sopiva. Kuulostelen aineen vaikutusta joitakin viikkoja ja ehkä lisään sitten annostusta. Jollain verkkosivulla puhuttiin jopa useammasta ruokalusikallisesta päivässä. Nivelrikkoa sairastava työkaverini on samaa jauhetta joskus käyttänyt ja saanut siitä apua vaivoihinsa. Nyt käyttää toista valmistetta, jota hänen oma lääkärinsä oman käyttökokemuksensa perusteella oli suositellut. Naureskelimme, että olen käynyt liian nuorella ortopedilla, jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia nivelsäryistä. Jos vielä ortopedille pitää mennä, menen jollekin toiselle ja iäkkäämmälle. En ole oikein pitänyt tämän nykyisen asenteesta minua ja vaivaani kohtaan. Ei osaa kuunnella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti