Kalkinmurskausoperaatio

Kerroin hoitajalle, että minua pelottaa, että operaatio sattuu. Hän hymyili leveästi ja sanoi kertovansa terveiset lääkärille. Nuorehko reippaan näköinen lääkäri tuli kohta paikalle ja kysyi, haluanko toimenpiteen. Olin hyvin hämmästynyt. Miksi täällä olisin, jos en toimenpidettä haluaisi. "Tämä voi auttaa tai sitten ei, tai pahentaa", sanoi. Mitä?! "Voiko tämä kipeyttää lisää?" Nyökkäsi. En ymmärtänyt tilannetta ollenkaan. "No, haluatko sinä, että tehdään tämä toimenpide?" "En minä osaa sanoa, jos kerran sanot, että tästä voi olla haittaa. En minä osaa arvioida, onko tästä minulle apua vai ei. Ortopedi minut tänne lähetti." Tuhahti. "Kliinikot tänne ihmisiä lähettää ja kyllä me näitä tehdään, ei siinä mitään. Mihinkään pieneen tätä ei kannata tehdä, jos on vain vähän kipuja, mutta jos ei saa nukuttua ja kivut on kovat, voi yrittää, jos tämä auttaisi. Tulee sitten ainakin yritettyä jotain." "Olen syönyt kuukausikaupalla kipulääkkeitä ja olen nukkunut kipujen takia huonosti." "No siinä tapauksessa. Onkos sinulle sovittuna mitään seurantaa tälle?" "Ei. Kai minä sitten otan yhteyttä työterveyslääkäriin, joka minut ortopedille lähetti." "Sillä lailla!" tuhahti ja käänsi päänsä pois minusta. "Voit istua tai käydä pitkäksesi, jos sinua kerran pelottaa". Menin pitkäkseni ja nieleskelin.

Spreipullosta sumutti reilusti spriitä olkaan ja käsivarteen kahteen kertaan, silmiinkin meni vähän, mutta ei mitään puudutusta ollut. "Nyt pistää vähän", sanoi, kun tuikkasi neulan olkaan. "Neulalla pilkon kalkkeja pienemmäksi." Olin kääntänyt pään pois, kun en halunnut seurata tarkemmin, mitä tapahtui. Annoin asiantuntijan keskittyä hommaansa, enkä halunnut häiritä häntä omilla reaktioillani. Todennäköisesti silmät olisivat noin lautasen kokoiset. Keskityin vain likatahran tuijottamiseen seinässä. Muutaman kerran vihlaisi pahasti, mutta tilanne oli ohi aika nopeasti. "No niin, enempää en sinua pistele." Kysyi, että sattuiko pahasti, johon vastasin, että vähemmän kuin odotin, ei pahasti. "Toivotaan, että tästä on apua. Kahteen päivään ei sitten saisi kättä liikuttaa. Pidät kättä näin", sanoi, kun seisoi edessäni käsi Napoleon-asennossa vatsan päällä.

Kiitos ja näkemiin. Olin päästäni ihan pyörällä. Mitä tämä tällainen oikein on? Miksi kyseenalaistetaan toisen lääkärin määräämä toimenpide? Onko tämä sitä samaa kuin kaikkialla muuallakin, että itse pitää tietää, osata ja ottaa vastuu kaikesta. Helkkari, ei kyllä tällaiseen kyvyt ja voimat riitä. Miten sitten jollain eläkeläismuorilla, kun meikäläisellekin on asiat aivan liian monimutkaisia. Etsin ja löydän tietoa ja otan selvää, mutta kaikkeen en sentään kykene! Silloin kesälläkin, kun kävin ekaa kertaa olkaultrassa, ultraava lääkäri sanoi, että voisi pistää kortisonia, jos sitä itse haluan, mutta hän ei sitä suosittele. En tietenkään silloin sitä halunnut. Tätä kalkinmurskausta ei kuitenkaan käsittääkseni voinut tehdä ilman tuota kortisonia. Ja sen murskauksen halusin.

Kotimatkalla olkapäätä jomotti ja tuli syviä vihlaisuja. Samanlaisia kuin toimenpiteessä. Jääpussi vähän rauhoitti. Päätä kuumotti. Flunssa oli tulossa. Kurkkukipu oli jo taittunut ja nenä vähän valui. Toivottavasti flunssan alkamisesta ei olisi haittaa toimenpiteelle. Varasin puhelinajan työterveyteen ja sain sen seuraavalle päivälle. Vasta joskus yöllä vähän ennen nukahtamista tajusin, että kättä kannattaisi pitää pari päivää kantositeessä, jotta se pysyisi mahdollisimman hyvin paikallaan siinä yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Tiesin aikaisemmasta pistoskerrasta, että kortisonin olisi hyvä pysyä paikoillaan mahdollisimman kauan nivelvälissä, jotta siitä olisi apua.

Kalkin murskaus olkapäästä ultraääniohjauksessa, lähde: www.shoulderdoc.co.uk

Ultrasound Guided Barbotage for Calcific tendonosis Of The Rotator Cuff, J Harris , L Funk & J Brown , 2006