Yllättäen sain laitettua kädet selän takana yhteen. Kalkinmurskauksesta noin viikko ja selvää edistystä on tapahtunut. Vihdoinkin! Kivut ovat myös vähentyneet. Yritän päivät selvitä jääpussilla, mutta yöksi pitää Panacodit ottaa. Olen kolmisen viikkoa syönyt sitä MSM-jauhetta. Ehkä kalkin murskauksesta on ollut apua ja ehkä tuo orgaaninen rikkikin alkaa vaikuttaa. Ehkä tauti on taittunut ja paraneminen on alkanut. Hierojakin huomasi, että liikkuvuus on parantunut kukonaskeleen, eikä käsi ole enää niin jännittynyt.
Edistymisestä rohkaistuneena annoin käsien heilua vesijuoksussa. Tulin siitä kipeäksi, mutta entä sitten. Kättä pitää nyt liikuttaa. Keppijumppaakin olen omissa oloissani vähän tehnyt. Pitkä on vielä matka, mutta alkuun on päästy paranemisen tiellä. Olo on ollut aika positiivinen. Olen kertonut edistymisestä myös työmaalla ja työkaverit ovat olleet vilpittömän iloisia. Ehkä heitä jo kyllästytti, kun ei aikaisemmin ollut mitään hyvää kerrottavaa. Unettomuus tai vähäunisuus vielä vaivaa. Jos ei helpota, pitää kai siitäkin kohta mennä tohtorin pakeille, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Kädet tärisevät välillä kai väsymyksestä töissä, mutta kun mitään tarkkuustyötä ei tee, niin olkoon.
Tänään olisi pitänyt olla sen mukavan työfysioterapeutin luona kontrollikäynti, mutta muori oli kadonnut kuin pieru Saharaan. Kukaan ei tiennyt, missä hän oli. Hän oli kyllä siirtänyt minut toiselle fysioterapeutille, sille joka kesällä neuvoi minua makaamaan pyyherullien päällä. En suostunut hänelle menemään, vaan siirsin aikaa ensi viikolle. Kaikkea voi tapahtua ja fysioterapeutti oli varmaankin yrittänyt järjestää asioita parhain päin, mutta mun kohdalla ei mennyt putkeen. Ajan siirtyminen ei minua haittaa. Pikemminkin oli lähinnä huvittavaa, kun fysioterapeutin kollegat tohkeissaan sanoivat etsineensä tätä aikaisemminkin, mutta eivät tienneet missä työkaverinsa oli. Heillä ei ollut potilaita. Se pyyherullafysioterapeutti vaikutti ilahtuneelta, että peruutin ajan ja kiiruhti onnellisena koneensa ääreen. Onhan se mukavaa, kun ei tule potilaita häiritsemään, vaan saa puuhata muuta. Pohtia vaikka uusia pyyherullasovelluksia.
Tuntuuhan se jossain, kun kuukausikaupalla syö parasetamolia. Parturissa juttelimme käsivaivasta ja kampaaja muistutti, etten rasittaisi maksaa muulla, kun syön kipulääkkeitä. Olinhan tuota itsekin ajatellut, mutta parasetamolin turvarajana pidetään 3 grammaa vuorokaudessa, mitä en ole ylittänyt. Lääkettä on tullut kuitenkin popsittua jo useamman kuukauden ajan, joten kun lääkärille menin, pyysin samalla lähetteen maksakokeeseen. Ja koholla se arvo oli. "Ei mitenkään hälyyttävästi, mutta voisit vähentää annosta."
Tänään en päivällä ottanut lääkettä ollenkaan, paitsi aamulla 400 mg ibuprofeenia päänsärkyyn. Päätä särkee, kun unet ovat jääneet monena päivänä pariin tuntiin. Jääpussia vaan päivällä olalle ja käsivarrelle. Vähän hankalaa konttorirotalle. Ihmeen hyvin kyllä olen selvinnyt. Kipu on ehkä vähän vähentynyt. Ja käden liikkuvuus on jonkin verran parantunut kalkinmurskausoperaation jälkeen. Tai sitten kuvittelen vaan. Sattui pirusti, kun yritin sivukautta nostaa kättä. Haluan ajatella, että operaatio on auttanut.
Aika Töölön sairaalan poliklinikalle on varattuna. Myöhään keväällä. Siirsin annettua aikaa, kun osui loma-aikaan. Ajanvarauksessa ehdotti, että voisi katsoa löytyisikö jotain ehdotettua ajankohtaa aikaisempaa aikaa. "Mieluummin loman jälkeen." "Ei tässä mitään toimenpidettä vielä tehdä, on vasta poliklinikkakäynti", vastasi. Mutta kun en halua sitä käden vääntöä vielä. On liian paljon kipuja ollakseen vielä siinä vaiheessa, että olisi vain jäätynyt. Voisi aiheutua vain ongelmia liian aikaisesta irrotuksesta, ja sitä paitsi käden liikkuvuus on hieman parantunut. Voin ehkä selvitä ilman sitä toimenpidettä. Voihan tietysti olla, että sairaalan ortopedi ei kiirehtisi sitä toimenpidettä, mutta kun ei niistä koskaan tiedä. Eivät paljoa kuuntele potilasta. On huomattu.
Töissä ajattelin osallistua talon taukojumppaan, kun se työfysioterapeuttikin ehdotti keppijumppaa. En saanut keppiä nousemaan hartioiden päälle muiden mukana. Laitoin kepin takaisin nurkkaan ja katosin jumppareiden katseiden alta. Ehkä aloitan harjoitukset ensin yksinäni.
Olin aika poissa tolaltani sen olkapääkalkin murskauksen jälkeen. En itse toimenpiteen takia, vaan siksi, miten toimenpiteen tehnyt lääkäri minulle puhui. Huolestutti myös flunssan alkaminen, miten se vaikuttaisi. Lääkäri oli suorasanainen, jotenkin töykeä, mutta otti kuitenkin huomioon sen, että minua pelotti ja teki työnsä mahdollisimman hellävaraisesti ja taitavasti. Tuntui kuitenkin, että hän ei olisi välttämättä toimenpidettä halunnut tehdä. Mitä hän halusi tuolla toimintatavallaan kertoa? Että ei pidä siitä, kun toiset lääkärit määräävät toimenpiteitä, joista itse ei ole ollut päättämässä? Määrätään toimenpiteitä, mutta ei välitetä huolehtia jatkosta. Hän oli varmaankin turhautunut. Ja kiireinen. Ehkä hän ajatteli tekevänsä turhaa työtä.
Työterveyslääkäri soitti heti aamusta. Olin räkäinen ja ihan tukossa, mutta sain selvitettyä asiaani. Olkapäätä jomotti, tuntui ronkitulta. En ollut vielä vakuuttunut, että toimenpiteestä olisi apua - varsinkin sen operaation tehneen lääkärin sanottua, että toimenpiteestä voisi olla myös haittaa. Sovittiin, että menen vastaanotolle seuraavalla viikolla, mutta nyt parantelisin olkaa ja flunssaa.
Ystävä laittoi viestiä, että on rukoillut puolestani. Olin liikuttunut. Hän sanoi myös, että flunssa tuli ehkä siksi, että varmasti antaisin käden levätä, kun en jaksaisi puuhata muuta. Hyvä oivallus. Enää ei tuntunut niin pahalta, että sitäkin pitää potea.
Kerroin hoitajalle, että minua pelottaa, että operaatio sattuu. Hän hymyili leveästi ja sanoi kertovansa terveiset lääkärille. Nuorehko reippaan näköinen lääkäri tuli kohta paikalle ja kysyi, haluanko toimenpiteen. Olin hyvin hämmästynyt. Miksi täällä olisin, jos en toimenpidettä haluaisi. "Tämä voi auttaa tai sitten ei, tai pahentaa", sanoi. Mitä?! "Voiko tämä kipeyttää lisää?" Nyökkäsi. En ymmärtänyt tilannetta ollenkaan. "No, haluatko sinä, että tehdään tämä toimenpide?" "En minä osaa sanoa, jos kerran sanot, että tästä voi olla haittaa. En minä osaa arvioida, onko tästä minulle apua vai ei. Ortopedi minut tänne lähetti." Tuhahti. "Kliinikot tänne ihmisiä lähettää ja kyllä me näitä tehdään, ei siinä mitään. Mihinkään pieneen tätä ei kannata tehdä, jos on vain vähän kipuja, mutta jos ei saa nukuttua ja kivut on kovat, voi yrittää, jos tämä auttaisi. Tulee sitten ainakin yritettyä jotain." "Olen syönyt kuukausikaupalla kipulääkkeitä ja olen nukkunut kipujen takia huonosti." "No siinä tapauksessa. Onkos sinulle sovittuna mitään seurantaa tälle?" "Ei. Kai minä sitten otan yhteyttä työterveyslääkäriin, joka minut ortopedille lähetti." "Sillä lailla!" tuhahti ja käänsi päänsä pois minusta. "Voit istua tai käydä pitkäksesi, jos sinua kerran pelottaa". Menin pitkäkseni ja nieleskelin.
Spreipullosta sumutti reilusti spriitä olkaan ja käsivarteen kahteen kertaan, silmiinkin meni vähän, mutta ei mitään puudutusta ollut. "Nyt pistää vähän", sanoi, kun tuikkasi neulan olkaan. "Neulalla pilkon kalkkeja pienemmäksi." Olin kääntänyt pään pois, kun en halunnut seurata tarkemmin, mitä tapahtui. Annoin asiantuntijan keskittyä hommaansa, enkä halunnut häiritä häntä omilla reaktioillani. Todennäköisesti silmät olisivat noin lautasen kokoiset. Keskityin vain likatahran tuijottamiseen seinässä. Muutaman kerran vihlaisi pahasti, mutta tilanne oli ohi aika nopeasti. "No niin, enempää en sinua pistele." Kysyi, että sattuiko pahasti, johon vastasin, että vähemmän kuin odotin, ei pahasti. "Toivotaan, että tästä on apua. Kahteen päivään ei sitten saisi kättä liikuttaa. Pidät kättä näin", sanoi, kun seisoi edessäni käsi Napoleon-asennossa vatsan päällä.
Kiitos ja näkemiin. Olin päästäni ihan pyörällä. Mitä tämä tällainen oikein on? Miksi kyseenalaistetaan toisen lääkärin määräämä toimenpide? Onko tämä sitä samaa kuin kaikkialla muuallakin, että itse pitää tietää, osata ja ottaa vastuu kaikesta. Helkkari, ei kyllä tällaiseen kyvyt ja voimat riitä. Miten sitten jollain eläkeläismuorilla, kun meikäläisellekin on asiat aivan liian monimutkaisia. Etsin ja löydän tietoa ja otan selvää, mutta kaikkeen en sentään kykene! Silloin kesälläkin, kun kävin ekaa kertaa olkaultrassa, ultraava lääkäri sanoi, että voisi pistää kortisonia, jos sitä itse haluan, mutta hän ei sitä suosittele. En tietenkään silloin sitä halunnut. Tätä kalkinmurskausta ei kuitenkaan käsittääkseni voinut tehdä ilman tuota kortisonia. Ja sen murskauksen halusin.
Kotimatkalla olkapäätä jomotti ja tuli syviä vihlaisuja. Samanlaisia kuin toimenpiteessä. Jääpussi vähän rauhoitti. Päätä kuumotti. Flunssa oli tulossa. Kurkkukipu oli jo taittunut ja nenä vähän valui. Toivottavasti flunssan alkamisesta ei olisi haittaa toimenpiteelle. Varasin puhelinajan työterveyteen ja sain sen seuraavalle päivälle. Vasta joskus yöllä vähän ennen nukahtamista tajusin, että kättä kannattaisi pitää pari päivää kantositeessä, jotta se pysyisi mahdollisimman hyvin paikallaan siinä yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Tiesin aikaisemmasta pistoskerrasta, että kortisonin olisi hyvä pysyä paikoillaan mahdollisimman kauan nivelvälissä, jotta siitä olisi apua.
Pari päivää töissä ja olo on kipujen takia tukala. Ostin toisen jääpussin, jolla yritän saada jäytävän kivun asettumaan työmaalla. Töistä ei tule tietenkään mitään silloin, kun hyydytän olkavartta. Mitähän tästä talvesta ja keväästä oikein tulee.. Toinen käsivarsi on työpäivän jälkeen välillä lähes yhtä kipeä. Odotan sitä kalkinmurskausoperaatiota ensi viikolla, vaikka pelottaakin. Työkaveri lohdutti, että puudutus kyllä auttaisi.
Jotkut ovat töissä kovasti kyselleet vaivastani. Olen ottanut linjan, että kerron asiasta avoimesti, vaikka en kuulu niihin, jotka yleensä kertovat sairastelustaan. Se on mielestäni yksityisasia. Tämä blogi on kuin kirjoittaisin itselleni. Ehkä olen muuttunut tai sitten tämä on nyt niin kokonaisvaltaista, että en kestäisi tämän salailua. Ehkä on parempi, että tietävät, että en voi hyvin, vaikka päällepäin ei mitään näy. Varmaan jotkut juoruavatkin jotain, mutta mitä siitä.
Eilen otin ensimmäisen kerran sitä MSM-jauhetta, orgaanista rikkiä. Ei tuo kovin herkkua ole, mutta appelsiinimehun kanssa menee. Liukenee aika huonosti. Annostus on vähän vaikeaa, kun pussissa neuvotaan ottamaan päivässä 2 - 5 g. Arvioin, että kolme teelusikallista päivässä voisi olla sopiva. Kuulostelen aineen vaikutusta joitakin viikkoja ja ehkä lisään sitten annostusta. Jollain verkkosivulla puhuttiin jopa useammasta ruokalusikallisesta päivässä. Nivelrikkoa sairastava työkaverini on samaa jauhetta joskus käyttänyt ja saanut siitä apua vaivoihinsa. Nyt käyttää toista valmistetta, jota hänen oma lääkärinsä oman käyttökokemuksensa perusteella oli suositellut. Naureskelimme, että olen käynyt liian nuorella ortopedilla, jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia nivelsäryistä. Jos vielä ortopedille pitää mennä, menen jollekin toiselle ja iäkkäämmälle. En ole oikein pitänyt tämän nykyisen asenteesta minua ja vaivaani kohtaan. Ei osaa kuunnella.
Olen lukenut lukuisia keskusteluja jäätyneestä olkapäästä. Eri artikkeleissa on pohdiskeltu sairauden syytä. Mitään varsinaista syytä ei tälle sairaudelle ole löytynyt. Ilmaan on heitetty, että jäätynyt olkapää voisi olla autoimmuunisairaus, jossa oma elimistö kääntyy itseään vastaan.
Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka on autoimmuunisauraus. Parikymmentä vuotta sitten välilevyn pullistuma ja leikkauksesta toipuminen kesti useamman vuoden. Silloin todettiin, että minulla on välilevyn rappeuma. Sen syitä on vähäinen liikunta ja ylipaino ym, mutta voisiko taustalla olla myös jotain muuta, kun on kyse nuoresta normaalipainoisesta ihmisestä. Tutullani, josta kerroin aikaisemmin, ja jolla viitisen vuotta sitten todettiin jäätynyt olkapää, on myös ollut välilevytyrä. Tuleeko jäätynyt olkapää todennäköisemmin sellaiselle, jolla on ollut myös välilevyn rappeuma?
Diabeetikoille jäätynyt olkapää tulee yleisemmin kuin muille. Diabetes on autoimmuunisairaus.
Voisiko autoimmuunisairautta aiheuttava tekijä olla piilevänä meissä, joissa sellainen sairaus on joskus todettu? Voisiko tuo tekijä aina pullahtaa esiin, kun olosuhteet ovat sopivat, ja aiheuttaa jonkun uuden vaivan? Voiko autoimmuunisairautta vastaan jotenkin suojautua?
Työpaikalla olen useaan kertaan joutunut vastaamaan, että en tiedä mistä tämä vaiva johtuu. Kukaan ei sano sitä ääneen, mutta jostain kuitenkin kuulen, heidän katseistaan ja ilmeistään, että jotenkin olisin itse tämän aiheuttanut, kun en ole harrastanut tarpeeksi monipuolisesti liikuntaa tms. En ole mikään aktiiviurheilija, mutta en täysi sohvaperunakaan. Voisiko olla oma syyni, että sain tämän vaivan? Kakkostyypin diabeteksen puhkeamiseen voi itse vaikuttaa. Voiko omilla elintavoilla vaikuttaa jäätyneen olkapään syntymiseen?
