Vihlaisuja olkavarressa

Ei hellitä tauti otettaan. Kolmatta viikkoa kuuntelen lisääntyneitä vihlaisuja olkapäässä ja olkavarressa. Sellaisia täsmäiskuja, ei jatkuvaa jomotusta. Onkohan taas joku uusi vaihe alkamassa? Toivottavasti liittyy vain paranemiseen, eikä kyse ole käänteestä pahempaan. Tänään joogassa ainakin huomasin, että ylöspäin pystyn venyttämään kättä seistessä paremmin kuin aikaisemmin. Selinmakuulla käsi ei tosin veny lähellekään lattiaa, kun nostan sen pään yläpuolelle, joten lepuutan sitä otsaa vasten.

Olo on melkoisen uupunut. Sain varattua ajan sille endrokrinologille parin viikon päähän. Ehkä tämä uupumus ja saamattomuus liittyy pitkään kestäneeseen olkapäävaivaan eikä kilpirauhaseen, mutta haluan tsekata asian. Palelua en ymmärrä. Tukkakin lähtee päästä - siitä kampaaja joka kerran minulle on jo vuosia huomauttanut. Onneksi kuitenkin tulee uutta tilalle. Hapsottaa, mutta minkä sille mahdan.

Olen vähentänyt MSM-jauheen määrää yhteen reiluun teelusikkaan aamulla. Kun lopetin panacodit, jotka aiheuttaa ummetusta, vatsa alkoi toimia liian tehokkaasti. Vielä ei ole löytynyt tasapainoa. Panacodien lopettaminen ei aiheuttanut vieroitusoireita. Otinkin niitä vain yötä vasten, joten ehkä kodeiinista ei kehittynyt riippuvuutta. Nyt olen alkanut pohtia, josko pitäisi taas alkaa ottaa yksi yötä vasten, kun vihlaisut ovat alkaneet vaivata. Jotenkin ne kuitenkin unohdan, kun menen nukkumaan, enkä ole kipuihin herännyt. Paras jättää tropit ottamatta, kun ilman pärjää. Toivottavasti maksa on alkanut elpyä. Tässä joskus keväällä pitäisi maksa-arvot katsoa uudelleen, kunhan lääkkeitten lopettamisesta on kulunut riittävän kauan aikaa.

Olkapää rutisee

Rutina olkapäässä tuntuu taivaalliselta! Olkanivel alkaa oikeasti irrota kuopastaan, minne on kuukausiksi jämähtänyt. Yritän tavallisissa tilanteissa kurotella oikeaa kättä kuten ennen. Joskus jonnekin jo yletyn, joskus en. Monta kuukautta olen nostellut ja kurotellut pääasiassa vasurilla. Nyt täytyy erikseen muistuttaa itseään, että oikeaa kättä ei saa unohtaa, vaikka se vielä huonompi onkin.

Tänään hieroja yritti kaivautua kainaalooni, kun tavoitteena oli irrotella nivelpintoja. Teki vähän kipeää, mutta hän teki sen minun parhaakseni. Huomautti, että minulla oli sellaisia lihasjumeja, jotka olivat tulleet jostain fyysisestä tekemisestä. Huomasi viikon takaiset lumityön jäljet. Se taisi ottaa kovemmalle kuin ajattelinkaan. Huomasin kyllä itsekin, että meni vähän överksi, kun olka kipeytyi. Pakkaslumi oli helppoa, vaikka sitä oli paljon, mutta plussakelillä lumi oli raskaampaa ja tuli silloin yritettyä vähän liikaa. Koko viikon on käsivarsi vähän vihoitellut. Hieroja ei ollut asiasta huolissaan. Sanoi, että pääasia, että teen. "Anna mennä vaan. Riuhtoa ei tietenkään kovin kannata, mutta kunhan teet sillä kaikkea, mihin pystyt."

En ole juurikaan jaksanut jumpata. Toisinaan kättä venyttelen, mutta pääasiassa keskityn liikuttelemaan ihan normaalin elämän puitteissa. Voimat ei riitä muuhun. Iso väsymys on ottanut vallan. Tuntuu, että olen vielä talviunilla, jonne kupsahdin ennen joulua, kun jäin sairaslomalle. Sen jälkeen olen ollut todella uupunut. Töihin herääminen on vaikeaa ja helposti nukahdan kotona illalla sohvalle. Se ei tietenkään tiedä hyvää seuraavia yöunia ajatellen.

On alkanut yhä enemmän arveluttaa, että kilpirauhanen on jollain tavalla tämän takana. Väsyn ja uupumuksen. Arvot on kyllä ihan ideaalit, joulukuussa mitatut. Ei pitäisi olla mitään. Kävin työterveyslääkärillä asiasta juttelemassa. Mukanani oli lehtiartikkeli, jossa eräs kilpirauhaspotilas kuvasi olotilaansa. Ei muista sanoja, kun puhuu ja on jatkuva väsymys ja palelee. Kuulostaa tutulta. Laittoi lähetteen endokrinologille, mutta totesi, että epäilee mielenterveyttäni. Puistin päätäni: "Olen ollut siellä kauan sitten ja tiedän mitä se on. Siellä oli ihan mustaa. Tämä ei ole sitä."

lähde: Metsähallitus: suurpedot.fi 

Lumitöitä piisaa

Lumityöt ovat mitä parasta treenausta toipuvalle kädelle ja olkapäälle. Ulkona on pikku pakkanen ja hyvä hengittää. Urpiaisen raato lintujen ruokintapaikalla vähän suretti, mutta tappiota silläkin saralla tulee väistämättä, kun urpiaisia on yllättäen ilmestynyt ruokintapaikalle toistakymmentä. Kiertolintuja, kertoivat Luontoillassa, ja nyt ovat kiertäneet tänne meille. Olikohan naapurin kissa ollut asialla vai olikohan lentänyt ikkunaan? Ovat aika rauhallisen oloisia, joten eivät ehkä ole tottuneet tiaisten ja varpusten vilkkaisiin syöminkeihin ja joku on päässyt yllättämään.

Pitkä tie edessä

Kontrollikäynnillä työfysioterapeutin luona todettiin, että jatkan keppijumppaliikkeitä ja venyttelyä omaan tahtiin. Fysioterapeutti halusi kuulla tarkan selostuksen kalkin murskauksesta ja totesi, että lähetteen kirjoittanut ortopedi sai taas uuden sulan hattuunsa. "Määräsi rohkeasti toimenpiteen, joka ei joka ortopedin mieleen edes tule. Heinoa, että ollaan saatu hänet meille", iloisena kehui. Vastasin, että potilaan kanssa kanssakäymisessä oli tällä vähän puutteita, mutta se pitää antaa hänelle anteeksi, koska osaa hommansa. Niinhän se on, että sama ihminen ei voi olla täydellinen joka ominaisuudeltaan. Täytyy olla kiitollinen, että pääsi sellaisen lääkärin hyppysiin, jolla oli selvä näkemys, miten minut voisi parantaa. Viis siitä, jos ei usko glukosamiiniin tai ei osaa kuunnella potilaan pelkoa. Niille täytyy vain etsiä toiset kanavat.

Fysioterapeutti katsoi käden liikkeet ja totesi käden nousevan noin 110 astetta, kun nostaa etukautta ylös. Neljästäkymmenestä asteesta on parannusta huimasti. Lähes kaikki tuli pari viikkoa kalkinmurskausoperaation jälkeen, mutta sen jälkeen ei suurta edistystä ole tullut. Murskauksesta on nyt kuukauden päivät, joten edessä on ilmeisesti hidasta toipumista, vaikka olisin tietysti toivonut, että pääsisin tästä hetkessä. Alkuinnostuksen jälkeen mieliala on vähän laskenut. Kipulääkitystä en ole voinut kokonaan lopettaa, mutta päivät yritän sinnitellä ilman troppeja.

Pitkät kokouspäivät rasittavat edelleen ja koko päivän kokoustamisen jälkeen ilta kotona on kipuinen. Minun täytyy tämä ottaa paremmin huomioon, kun kalenteria täytän, vaikka ei sitä minulta juurikaan kysytä. Kuten olen aikaisemminkin todennut, työpaikalla odotetaan täyttä panosta, jos sinne kokonaisena ilmestyy.