"Anteeksi, olen tänään aika kovaotteinen", sanoi, kun yritti nyhtää käsivarttani irti olkanivelestä. "Huomaan.. Menet aina sinne äärirajalle, jonne tänään pääsee. Joka kerta luulen, ettei kättäni tai olkaani voi enempiä irrotella, mutta aina menet vähän pidemmälle." "Niinpä. Nyt pitäisi vaan saada voimaa tähän käteen. Ei väliä mitä teet, kunhan teet." Hieronnan jälkeen ojentelin ja venytin kättäni ylöspäin ja huomasin taas edistystä. "Paljoa ei enää puutu, että saan tämän suoraksi." Venytys tekee vähän kipeää ja pidempi venytys saa käsivarren tärisemään, mutta ei haittaa, koska ei kestä loputtomiin.
Reilun kuukauden päästä tulee vuosi siitä, kun tunsin ensimmäiset oireet käsivarressa. Silloin en tietenkään voinut aavistaa, mikä minua odottaisi syksyn alkaessa. Koettelemusten vuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti